

Olen KoppisVeikko 68v, syntyperäinen akaalainen, Toijalasta. 0-20 ikävuotta asuin täällä. Armeijan jälkeen -72 lähdin työelämän pyörteisiin Helsingin seudulle. Tilinauhan kirjoittajina toimivat Alko ja Posti. Vaimon eläköidyttyä myös, paluumuutimme vuonna 2016 Hallamäkeen, samaan kerrostalokaksioon, jonka edesmenneet Vanhempani hankkivat vuonna 1962.
Mitään en harrasta siksi, että saisin ajan kulumaan. Kyllä se aika kuluu ja sitä tulee kellosta lisää. Toki lumitalvina jonkin verran hinkkaan latupohjia vanhoilla karhuilla. Suviaikaan sitten kuntokävelen tai pyöräilen ihan Kylmäkoskelle ja Viialaan saakka. Omalta osaltani näin myös poistan vanhoja kauna-ja kuntarajoja mielestäni.
Valtiopolitiikan saralla Natoon liittymistä EN kannata, mutta puuronsyönti aamuisin on positiivinen asia jo psyykenkin kannalta. Myös hunaja, mämmi ja talkkuna ovat terveellisiä, paikallisia einehdittäviä. Sotaväen miljardiluokan lentolaitehankinnan osalta olen ruotsalaiskoneen puolestapuhuja yhteispohjoismaisuuden ja hinta-laatusuhteen vuoksi. Lukumäärän pudottaisin noin pariin laivueelliseen. Säästyvät rahat kohdentaisin myöhemmin sinne mihin on tarvetta. Sitä kun on salamasotaa nykyäänkin liikkeellä. Sen tiesi jo Rahikainen 1941 vuonna.
Kuntatasolla palveluiden tuottaminen omin neuvoin on kannatettavaa, koska yksityinen kenties ylikansallinen konserni mielellään tarkistaa työntekijä- ja palkkamitoituksia aina alaspäin. Ennen oli 68-vuotias jo vanhus, joten kun en nykymääritelmää tiedä, niin toivotan pitkää ja tervettä elämää eteenkinpäin itsekullekin. Lapsille aktiviteetteja ja koulut homeettomiksi.
Mihinkään isojalkineisten kerhoihin en kuulu. TP-49 killan jäsenmaksun olen vuosittain maksanut. Siellä muistellaan menneitä, sikäli jos kukaan mitään muistaa. Akaan kaupungin teknisen lautakunnan varajäsen ja as.oy Hallamäen hallituksen jäsenyys ovat mulle luotettuja tehtäviä.
Veikko