
Hei kaikki!
Olen Tanja. Kuulemani mukaan, kuulun vielä nuoriin naisiin, koska olen vaalipäivänä vielä alle 40-vuotias. 🙂
Perheeni koostuu kahdeksan henkilön uusioperheestä. Itse olen kahden tytön äiti. Olen Eläinrakas ja perheessämme riittäkin vilinää, kun lasten ja avopuolison lisäksi kanssamme asuu Aukusti-kissa ja Ani-koira.
Tällä hetkellä toimin ravintolatyöntekijänä ja karaoke-emäntänä. Olen tehnyt paljon kaikenlaista vartijan työstä puhelinmyyntiin.
Politiikka on minulle uusi asia. Pohdin jo viime vaaleissa lähteväni mukaan ehdokkaaksi, mutta silloinen elämäntilanne ei mahdollistanut ehdokkuutta.
Mielestäni lasten ja nuorten hyvinvointiin tulee panostaa entistä enemmän. Akaassa on paljon monenlaista kultturia, mutta toivoisin entistä aktiivisempaa kulttuurielämää Akaaseen. Lähipalvelut on tärkeä asia. Oman erityislapsen kautta olen huomannut, miten tärkeää palveluiden nopea saaminen ja niiden lähellä oleminen vaikuttaa perheiden elämään. Mielestäni lasten ja vanhusten neuvolat pitää olla lähellä asukkaita jokaisessa taajamassa.
Harrastuksista tärkeimmät ovat laulaminen ja näytteleminen teattereissa. Käyn myös katsomassa muita teatterinäytöksiä nauttiakseni kulttuurielämyksistä ja oppiakseni uusia taitoja. Tärkeimmät roolit minulle on ollut Valkekosken teatterissa esitetty Niskavuoren Heta. Pääroolihahmo Hetaa oli upea, mutta haastava näytellä, koska hän oli niin kaukana minusta itsestäni ja arvoistani. Toijalan kesäteatterissa Seitsemän veljestä näytelmässä näyttelin Venlaa. Lisäksi tykkään tietovisoista ja seurapeleistä.
Mottoni: Kaikki järjestyy! – Minä juon nyt kahvia!
Tanja