

Hei,
Olen 62–vuotias palveluesimies Mäntymäen asumispalveluyksikössä. Koulutukseltani olen sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja ja lisäkoulutuksena hallinnon opinnot Pirkanmaan Ammattikorkeakoulusta.
Olen syntyperäinen viialalainen ja asustelen omakotitalossa Viialan taajamassa. Minulla on neljä aikuista lasta, jotka asuvat jo omillaan omassa perheessä. Lapsenlapsiakin on, olen siis myös mummu. Harrastuksiani ovat lukeminen, ulkoilu, kuntosali ja uiminen.
Kunnallispolitiikan taipaleeni aloitin Viialan kunnan aikoihin jo v. 1997, valtuutettuna ja eri lautakuntien jäsenenä, enimmäkseen sivistyslautakunnassa.
Olen aktiivinen järjestöihminen ja toiminut Tehyn ammattiosastoni hallituksen jäsenenä vuosikaudet tai oikeastaan jo vuosikymmenet. Erityistehtävänä ammattiosaston hallituksessa minulla on taloudenhoitaja.
Nyt edelliset neljä vuotta olen ollut pääsääntöisesti Pirkanmaan käräjäoikeuden lautamiehenä. Tämä luottamustoimi on ollut todella mielenkiintoinen ja maailmankuvaani avartava kokemus.
Minulle erityisen tärkeitä asioita ovat lasten ja nuorten hyvinvointi, kouluverkon kehittäminen ja jatko-opinnot. Nuoret aikuiset ja ikäihmiset; heidän hyvinvointi ja saatavat palvelut. Unohtamatta Akaan kaupungin henkilöstön työhyvinvointia.
Hyvinvointikeskus tulee tarpeeseen, että saadaan terveet ja turvalliset työskentelytilat henkilöstölle. Ja on ilo myös havaita, että sataman alueelle ovat suunnitelmat ja ideat sen kehittämiselle luotu.
Harrastusmahdollisuuksien kehittämiseen on viime vuosina Akaassa panostettu yhteisvoimin seurojen kanssa, hyvä. Rakentamista ja elinvoimaisuutta pitää lisätä, yrittäjyyttä tukea ja antaa mahdollisuuksia jne, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Paljon on tehtävää vielä, mutta paljon on saatu aikaankin. Kerralla emme saa kaikkea kuntoon, mutta pienin askelin kehittämällä jokaiselle jotakin. Hallittua, taloudellista ja kehitysmyönteistä asennetta tarvitaan, jotta Akaa tulevaisuudessakin kasvaa ja kehittyy.
Ystävällisin terveisin
Seija