

Hei, olen Sari Savikko. Olen 59-vuotias, kolme aikuisen lapsen äiti. Lapsenlapsia minulla on 1+4.
Aiemmin olen toiminut luottamustehtävissä mm. varavaltuutettuna ja henkilöstöjaostossa. Olen Akaan seurakunnan kirkkovaltuutettu toista kautta. Viialan yrittäjien puheenjohtajana olen ollut aiemmin kolmen vuoden ajan. Tällä hetkellä toimin osa-aikayrittäjänä sekä yläkoulussa koulunkäynninohjaajana. Parturi-kampaaja yrittäjänä olen toiminut lähes 40 vuotta. Harrastuksiani ovat ulkoilu, puutarhan hoito ja perheen parissa puuhailu.
Minulle on tärkeää Akaan elinvoimaisuuden kehittäminen, yhdessä yrittäminen, asukkaiden hyvinvoinnin ja kaupungin kehittäminen järkeistämällä ja kehittämällä palveluja. Taloutta tulee hoitaa hallitusti ja päätöksentekoon pitää saada selkeyttä. Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntäni ja heidän tulevaisuutensa on yhtä kuin meidän kaikkien tulevaisuus. Ennaltaehkäiseviä palveluita tulee lisätä ja turvata riittävät resurssit. Akaalaisille tulee turvata hyvä vanhuus, ikäihmisistä on pidettävä huolta. Kannan huolta pienyrittäjien asemasta ja heidän jaksamisestaan. Kaupungin tulee edelleen kehittää yhteistyötä yrittäjien kanssa ja mahdollistaa yritysten elinvoima Akaan kaupungissa.
Ajat ovat kunnille haasteelliset, otan haasteen vastaan.
Sari