

Hei,
olen Saila Kallioinen 56-vuotias syntyperäinen akaalainen. Asun Viialassa ja perheeseeni kuuluvat puoliso ja juuri 18 vuotta täyttänyt juniori. Pohjakoulutukseltani olen rakennustekniikan DI. Ympäristötekniikka ja yhdyskuntasuunnittelu olivat syventymisen kohteita tekniikan lisensiaatin tutkinnossani. Työurani olen tehnyt Tampereen teknillisessä korkeakoulussa, sittemmin Tampereen yliopistossa erilaisissa tehtävissä ja nyt toimin Rakennetun ympäristön tiedekunnan talousasiantuntijana.
Harrastuksiini kuuluvat erilaiset käsityöt, lukeminen sekä liikunta hiihdon, kävelyn (sauvoilla ja ilman) ja pyöräilyn muodossa. Hyötyliikuntaa tulee harrastettua osana metsäpalstojen- ja puutarhanhoitoa.
Kunnallispolitiikassa aloitin Viialan kunnan aikoina toimien mm. kunnanhallituksen puheenjohtajana. Edellisellä valtuustokaudella olin valtuuston puheenjohtaja ja tämän kauden olen toiminut elinvoimalautakunnan puheenjohtajana. Myös maakunnalliset luottamustehtävät sekä Pirkanmaan liitossa että sairaanhoitopiirissä ovat tulleet tutuiksi.
Kunnallisten luottamustehtävien lisäksi olen Akaan seurakunnan kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja ja seurakunnan strategiatyöryhmän jäsen.
Tulevalla valtuustokaudella nousee keskiöön Akaan elinvoimaisuuden lisääminen. AkaaPointin alueelle tulee saada pistoraidetta hyödyntävää yritystoimintaa, joka tuo myös uusia työpaikkoja. Kaupungin eri taajamissa pitää olla monipuolinen asuin- ja yritystonttitarjonta. Mielelläni näkisin myös vuokra-asuntotarjontaa mm. ikäihmisten tarpeisiin palveluiden lähellä.
Asemanseutujen kehittämisen lisäksi myös kaupungintalon kortteli on otettava suunnittelun alle. Näissä hankkeissa tarvitaan vahvaa kumppanuuden rakentamista alan toimijoiden ja yhteistyötahojen kanssa.
Useimpien ikäihmisten harras toive on saada asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Tämän toiveen toteuttamiseksi tarvitaan riittävästi resursoidut kotihoitopalvelut.
Hyvinvointipalveluissa siirrytään, tekniikan mahdollistaessa, nykyistä enemmän erilaisten etäpalveluiden käyttöön. Tämä ei tietenkään kokonaan poista lähipalveluiden tarvetta, jota voidaan niin haluttaessa ratkaista esim. liikkuvien palveluiden tai lähipalvelupisteiden avulla.
Akaa ansaitsee kulttuurikoordinaattorin.
Saila