

Moro!
Olen Mikko Ikäheimo, muutin Akaaseen vuonna 2015 kotikaupungistani Kangasalta vaimoni ja kahden lapsen kanssa. Kolmas lapsi syntyikin kuukausi muuton jälkeen. Vaimoni on kotoisin Toijalasta. Lapset ovat nyt iältään 11v, 9v ja 5-vuotiaat. Perheeseemme kuuluu myös kolme kissaa ja parta-agamalisko.
Akaaseen muuton syynä oli se, että mietimme missä lapsilla olisi turvallinen ympäristö kasvaa ja kehittyä. Mietimme myös muita Tampereen alueen kaupunkeja, mutta Akaa erottui joukosta edukseen.
Ammatiltani olen Ict-asentaja, kaikki tietotekniikkaan ja elektroniikkaan liittyvät asiat ovat minulle lähellä sydäntä. Tällä hetkellä leivän pöytään tuo muut kuin oman alan työt. Aamuisin suuntaan kohti Lempäälää. Vapaa-ajallani harrastelen 3D printtausta, minulta löytyy kotoa pari erilaista printteriä.
Lähdin ehdokkaaksi kuntavaaleihin, koska haluan tuoda omat näkökulmat asioihin ja myös edistääkseni kaupunkilaisten asioita. Haluan että asiat hoidetaan yhdenvertaisesti ja syrjäseudut huomioon ottaen. Peruspalveluiden tulee löytyä joka taajamasta.
Tasa-arvoisuuden puolesta!
Mikko Ikäheimo