
Hei Kaikki!
Olen Kirsi, 57- vuotias. Perheeseeni kuuluu kolme nuorta aikuista ja aviomies sekä koiramme Ransu. Saman katon alla asumme kolmestaan mieheni ja lapseni kanssa. Kaksi lasta elävät jo omillaan.
Työpaikkani on nykyään uudessa yhteisessä Valkeakosken terveyskeskussairaalassa palliatiivisella osastolla. Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Työni on kolmivuorotyötä. Palliatiivisella osastolla hoidetaan parantumattomasti sairaita. Keskitymme oireenmukaiseen hoitoon, lievitämme oireita ja helpotamme jäljellä olevaa elämää. Saattohoito on oireenmukaisen hoidon viimeinen vaihe.
Kouluttaudun parhaillaan palliatiiviseksi asiantuntijaksi, valmistun huhtikuussa 2021. Olen päättänyt, että nämä ovat viimeiset opintoni. Ammattia olen vaihtanut 43-vuotiaana. Tein aiemmin hallinnollista työtä, jota ehdin tehdä 23 vuotta. Hoitoalalle siirtymistä en ole katunut päivääkään. Hoitotyö on minun juttuni!
Vastapainona työlle harrastan liikuntaa monessa eri muodossa. Tärkein niistä on ulkona liikkuminen. Ransu-koira on pirteä ja aina valmis lähtemään ulos. Ransun kanssa tuleekin paljon kuljettua eri puolilla Akaata. Täällä on hyvät lenkkimahdollisuudet, monipuoliset lenkkeilytiet ja -polut kauniissa maisemissa. Ulkona kävely on rentouttavaa. Kuntosalilla käyminen on toinen hyvä harrastus. Se auttaa fyysisen kunnon ylläpidossa.
Ajauduin politiikkaan vahingossa. Olen nyt ehdokkaana toista kertaa. Ensimmäiset neljä vuotta on kohta takana. Valtuustokausi on ollut todella vaihteleva ja viimeinen vuosi vähintäänkin erikoinen. Kauan mietin uudelleen ehdokkaaksi asettumista. Koin kuitenkin, että minulle tärkeissä asioissa on vielä paljon parannettavaa. Toivon, että voisin vielä vaikuttaa niihin.
Terveys- ja sosiaalipuolelle on tulossa iso muutos. Uusi Akaan Hyvinvointikeskus avautuu tänä vuonna. Olen tästä todella ylpeä! Tämä on hieno saavutus kunnassamme. Tähän liittyen valtuustoaloite lähipalvelusta on tehty. Tarkoituksenamme on, että lähipalvelut, kuten vanhusten- ja lasten neuvolat sekä lasten hammastarkastukset pitää olla kuntalaisia lähellä myös Kylmäkoskella ja Viialassa. Tämänlaiset palvelut voisi järjestää esim. koulujen yhteyteen.
Toijalan kouluverkkoasiat puhuttavat ja niistä saadaan päätöksiä seuraavan valtuustokauden aikana. Kun palveluita keskitetään, tulisi julkisen palveluliikenteen olla kansalaisia paremmin palveleva. Toijalaan valmistuva Akaan Hyvinvointikeskus ei ole tällä hetkellä kaikkia kuntalaisia lähellä. Viialaan rakennettava liikuntahalli on taas kaukana Toijalan ja Kylmäkosken asukkaista. Jotta Akaan uusia ja hienoja palveluita on kaikkien mahdollista käyttää, täytyy julkinen liikenne saada toimivaksi.
Koulukiusaamiseen ja nuorten jaksamiseen tulee kiinnittää huomiota. Valvottuja kokoontumispaikkoja eli nuorisotiloja pitäisi olla joka taajamassa. Nuorisotilojen tulisi olla auki iltaisin ja viikonloppuisin, jotta nuoret hyötyisivät tiloista ja niiden toiminnoista parhaiten. Kiusaamiselle täytyy olla nollatoleranssi niin varhaiskasvatuksessa, kouluissa kuin työpaikoillakin.
Ikäihmisiä tulee haastaa aktiiviseen toimintaan. Olimme järjestämässä Akaaseen palvelumessuja. Kiitollisena sain todeta, että paikkakunnallamme on paljon aktiivisiä ikäihmisiä. Heidät oli helppo saada innostumaan ja toteuttamaan isoa projektia. Koronan tultua projekti romuttui, mutta koronasta selviydyttyämme jatkamme kesken jäänyttä projektia ja järjestämme palvelumessut. Akaa on kehittyvä ja kasvava kaupunki. Akaan sijaintia pitäisi hyödyntää entistä enemmän markkinoinnissa.
Mottoni seuraavalle kaudelle: Yhteishenkeä ja hyvää vuorovaikutusta puoluerajojen yli.
Kirsi