

Olen koulutukseltani luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri ja olen pitkään toiminut Valkeakoskella perusopetuksen rehtorina. Meille kaikille on tärkeää, että oma työ tuntuu mielekkäältä ja merkitykselliseltä; kasvatus- ja opetustyö on työtä tulevaisuutta varten.
Olen ollut useita vuosia sivistyslautakunnan jäsenenä. Sitä kautta olen ollut näköalapaikalla ja päätöksentekijänä akaalaiseen kasvatukseen, opetukseen, liikuntaan, kulttuuriin ja nuorisotyöhön. Lisäksi olen ollut koulutuskuntayhtymä Tawastian hallinnossa Akaan edustajana. Tätä kautta olen oppinut ymmärtämään toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön järjestämisen toimintakenttää.
Olen aktiivisesti mukana Toijalan Työväenyhdistyksen toiminnassa kuulumalla yhdistyksen hallitukseen. Yhdistystoiminta luo demokratian toteutumiselle puitteet; poliittiset yhdistykset ja kansalaisjärjestöt kanavoivat kuntalaisten tarpeet ja toiveet päätöksentekoon.
Akaassa on saatu paljon aikaiseksi. Tänne on rakennettu hyvinvointikeskus ja koulu Kylmäkoskelle. Viialaan on rakenteilla liikuntahalli ja koulu alkaa pian nousta. Toijalan kouluverkko on tarkastelun alla ja pian on päätösten aika. Julkisten palvelulaitosten lisäksi Akaan elinvoimaa pitää kehittää. Olisi syytä tehdä selkeä päätös, joka mahdollistaisi tuulivoimaloiden rakentamisen kaupunkiimme.
Kari