
AUTTAVALLA ASENTEELLA ETEENPÄIN
Olen syntyperäinen toijalalainen ja olen saanut olla mukana jo yli 40 vuotta kotikuntamme rakentamisessa maanmittausinsinöörinä. Olen ollut mukana eri alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Ilolla olen lähiaikoina nähnyt asemanseudun kehityksen ja rakennuspaikkojen myynnin kasvun eri osissa Akaata. Hyvinvointikeskus on loistava saavutus ja uusien koulujen ja liikuntatilojen rakentaminen on hyvässä vauhdissa.
Harrastuksiini kuuluu vapaaehtoistoiminta eri yhdistyksissä, kuulun mm. Sydänpiirin hallitukseen ja voimme Akaassa olla onnellisia siitä, että apu on tarvittaessa lähellä. Liikunta on osa fyysisen kunnon ylläpitoa, mutta sen merkitys mielenterveydelle on myös todella suuri. Harrastan liikuntaa vaimoni kanssa sen eri muodoissa ja nyt on loistavat ladut eri puolilla Akaata. Siitä kiitos tekijöille.
Vaimoni ja minun ilonamme on 2 koiraa ja kahden pojan perheet Espoossa. Saan olla kolmen lapsenlapsen ukki ja he kiusoittelevat minua sanomalla ”Hessuhassupossu”.
Suuri toiveeni on, että Akaassa koronarokotukset etenisivät mahdollisimman nopeasti. Toivotan kaikille oikein hyvää kevättä tässä poikkeuksellisessa tilanteessa.
Latuterveisin Heikki Knuutila, kaupunginvaltuutettu