

Hei !
Olen Harri Rantala. Synnyin ja elin nuoruuteni Janakkalan Turengissa kolmilapsisen työläisperheen esikoisena. Nuoruuteni kului juoksuradoilla ja suunnistuskilpailuissa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen suoritin varusmiespalvelukseni Lahdessa. Tämän jälkeen aloitin opinnot Tampereen yliopistossa, josta valmistuin maisteriksi. Opiskeluni rahoitin työskentelemällä koko opiskeluaikani Tampereen Anttilassa.
Työvuodet Viialassa ja Akaassa
Viialaan tulin töihin syksyllä 1982. Aloittelin tuntiopettajana mutta sattumusten kautta minusta tuli yläasteen rehtori. Reksinä olin lähes 30 vuoden ajan ja viihdyin työssäni. Virtaa sain niin nuorista, kuin heidän vanhemmistaan ja ilman muuta myös erinomaisista työtovereista.
Kunnallispolitiikkaan lähdin mukaan kohta Viialaan tuloni jälkeen. Liekö ollut suoraa jatkoa osallistumiselleni opiskelupolitiikkaan vaiko kodin perintöä, varmaan molempia. Monessa olen kuluneiden vuosien aikana joka tapauksessa ehtinyt mukana olla.
Mitä elämääni kuuluu nyt ?
Viialassa asun edelleen. Kotona on vaimon lisäksi lapsista vielä 18- vuotias juniori, joka opiskelee oppisopimuksella rakennusalaa.
Kunnallispolitiikassa olen edelleen mukana. Aikaa yhteisten asioiden hoidolle on tässä elämän tilanteessa – nyt siis eläkeläisenä – enemmän kuin koskaan aiemmin. Tällä valtuustokaudella olen toiminut ensimmäistä kertaa elämässäni sivistyslautakunnan jäsenenä. Aiemmin olin työni vuoksi siihen esteellinen. Valkeakosken Ammattiopistossa olen yhtymävaltuuston 1. varapuheenjohtaja. Samassa roolissa istun myös Akaan hyvinvointikeskuksen rakennustoimikunnassa. Saarisen Timon yllättävä ja äkillinen poismeno johti siihen, että sain vastikään hoidettavakseni Viialan yhtenäiskoulun rakennustoimikunnan puheenjohtajuuden.
Vapaaehtoistyössä olen kuluneella valtuustokaudella panostanut kotona asuvien vanhusten ulkoiluystäväkoulutukseen. Ennen koronakautta ehdin kouluttaa noin 30 ulkoiluttajaa Ikäinstituutin materiaaleilla Viialassa, Toijalassa ja Urjalassa. Tarve tällaisille ulkoiluystäville on huutava! Itse en ole toiminut varsinaisena ulkoiluttajana, mutta olen isäni kuoleman (1/2016) jälkeen viikoittain käynyt auttelemassa nyt 89 -vuotiasta äitiäni Turengissa…. jonkinlaista ”ulkoiluttamista” se on sekin.
Harrastuksiani ovat lukeminen, ulkoilu, valokuvaus ja metsässä liikkuminen. Marja- ja sienikoppa sopivat käteeni siinä missä toisena hetkenä vesuri, moottorisaha tahi raivaussaha.
Minulle tärkeitä asioita ja tavoitteita kuntapolitiikassa ovat:
- Terve talous on kuntataloutemme perusta
- Akaa ja akaalaiset tarvitsevat lisää yrityksiä ja työpaikkoja
- Lähipalvelu on lähipalvelu eikä se siitä useimmiten muuksi muutu
- Yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus koskevat kaikkia kuntalaisiamme
- Sujuva joukkoliikenne mahdollistuu vain sitä alati kehittämällä
- Vanhuspalveluissa painopistettä tulee siirtää kotipalvelun suuntaan
- Asuin- ja elinympäristöämme tulee kehittää houkuttelevammaksi ja esteettömäksi
- Kirjasto- kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut kuuluvat kaiken ikäisille kuntalaisille
- Terveet ja turvalliset koulut sekä lisäpanostus nuorten hyvinvointiin ovat vetovoimatekijöitä
Motto: Olen mieluummin työ- kuin sirkushevonen
Harri