

Olen koulutukseltani filosofian maisteri, uskonnon, psykologian ja filosofian opettaja. Aikuisena olen vielä opiskellut ohjausalan tutkinnon ja toimin opinto-ohjaajana Akaan lukiossa.
Suurin osa elämästä on tavallista arkea. Siispä sujuva ja joustava arki on ihmisen parasta aikaa. Palveluiden hyvä saatavuus erilaisissa elämänvaiheissa on keskeinen asia toimivassa kaupungissa.
Olen tehnyt elämäntyötäni kasvatuksen ja opetuksen parissa. Erityisen tärkeää on mielestäni katkaista kehitys, joka johtaa huono-osaisuuden kasautumiseen. Nuorena ja nuorena aikuisena on keskeistä löytää keinoja, joiden avulla voidaan estää terveys- ja hyvinvointierojen kärjistymistä.
Koulutuksen ulkopuolelle jääminen on aina riski. Nämä ongelmat ovat usein ylisukupolvisia. Suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi hyvät harrastusmahdollisuudet, riittävät ja helposti saatavilla olevat oppilashuoltopalvelut, oikea-aikainen puuttuminen ja avunsaanti.
Mielestäni Akaaseen tulisi perustaa kymppiluokka, jossa peruskoulun päättänyt nuori voisi vielä kypsyä, kehittää opiskelutaitojaan ja suunnitella elämänsä suuntaa. Tulevaisuuden kannalta tärkeintä on lasten ja nuorten tukeminen. Akaassa hyvän alun saanut nuori voi olla tulevaisuuden paluumuuttaja.
Hannele