
Olen 44-vuotias ja perheeseeni kuuluu puolisoni Majkan lisäksi viisi ihanaa Pyhä Birma- kissaa, sekä kaksi luppakorvakania ja kaksi akvaariollista kaloja. Perheeseemme luen myös kuuluvaksi Tipin 20v. Hän muutti tänne Akaaseen suojatiksemme 18 vuotta täytettyään.
Majkan kanssa olemme olleet tulevana kesänä 20 vuotta yhdessä. Naimisissa olemme olleet siitä asti, kun Suomen laki sen salli eli vuodesta 2017. Vaikka koen kyllä menneemme naimisiin jo vuonna 2014 mennessämme rekisteriin ja vietimme silloin häitämme Särkänniemen karusellissa sukulaisten kanssa. Akaan Viialassa olemme asuneet huhtikuun alussa 8 vuotta ja aika on mennyt hujauksessa, olemme viihtyneet täällä todella hyvin. Asumme mielestämme Viialan kauneimmalla kohdalla Ripasaaren kupeessa. Makuuhuoneen ikkunasta näkyy ja kuuluu Haihunkoski ja keittiön ikkunasta näkyy Jumunen. Ripasaari on meidän ja kissojemme kesäparatiisi. Tämä ympäristö on kuin postikortissa asuisi; niin kaunista kaikkina vuodenaikoina!
Harrastan talvisin hiihtoa ja laskettelua sekä kaikkina vuodenaikoina lenkkeilyä hölkäten tai sauvakävellen. Rakastan maastopyöräilyä ja Kuusikankaalla on siihen aivan ihania metsäpolkuja. Akaan luonto on sydäntäni lähellä ja metsä on paikka jossa mieli lepää. Luen paljon kirjoja ja makuni vaihtelee laidasta laitaan tai no nykyään kylläkin enemmän kuuntelen kirjoja ja olenkin luetun kirjallisuuden suurkuluttaja.
Ammatikseni olen yrittäjä ja keikkailen puolisoni Majkan kanssa Mimi ja Kuku- duona vieden lasten liikunnallista, osallistavaa musiikkiteatteria koko Suomen alueelle. Valmistuin viime syksynä Varalan urheiluopistosta liikunnan ammattitutkintoon ja ohjaan nykyään myös liikuntaa.
Lähellä sydäntäni on jo ammattinikin puolesta lasten ja nuorten hyvinvointi sekä perheiden palvelut. Siihen kuuluu isona osana toimivat turvalliset koulut sekä varhaiskasvatus mutta myös vapaa-ajan toiminta. Jokainen lapsi ja nuori pitäisi saada mukaan sosiaalisen, liikunnallisen ja luovan toiminnan pariin. Ja tässä ei saisi olla esteenä perheen varallisuus. On hienoa, että Toijalaan on saatu skeittiparkki ja lisää tämän kaltaista aktivointia tarvitaan. Aivan loistava esimerkki on Hessu Maxxin biisipaja! Jokaiselle tulisi löytyä oma paikka kuulua porukkaan ja olla osa yhteisöä ja saada toteuttaa itseään. Meiltä Akaasta löytyy paljon erilaisia osaajia sekä halua tehdä ja toimia yhteen. Siksi tarvitsemme aivan ehdottomasti kulttuurikoordinaattorin tai muulla vastaavalla nimikkeellä olevan, joka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti verkostoituu kaikkien osaavien tahojen kanssa. Koordinaattori pitää myös huolen, että kaikissa taajamissa on yhtäläiset mahdollisuudet päästä mukaan.
Samoin ikäihmisille pitää olla tarjolla erilaisia aktiviteetteja ja palvelujen tulee olla toimivia. Voidaksemme henkisesti ja ruumiillisesti hyvin tarvitsemme ihan joka iässä tapahtumia sekä elämyksiä, vapaa-ajan harrastuksia ja yhteisöön kuuluvuutta. Elämässä pitää olla mielenkiintoa yllä pitäviä asioita sekä sosiaalisia tilanteita.
Liikunta on tutkitusti kaikissa ikäryhmissä psyykkistä hyvinvointia edistävää; koemme onnistumista ja unen laatu sekä itsetunto paranee ja luottamus omaan pärjäämiseen kasvaa. Siksi olinkin hyvin ällistynyt tässä taannoin, kun kuntalaisten toive uimahallista tuli yllätyksenä jollekin kunnan päättäjälle. Uiminen ja vesiliikunta sopii niillekin joiden muu liikkuminen on vaikeata tai jopa mahdotonta. Ja on sääli, ettei vesiliikuntaa pääse täällä niin vain harrastamaan.
Myös juna- ja linja-autoyhteydet sekä kunnan sisäinen liikenne on todella tärkeätä, jos haluamme kasvaa ja kehittyä kaupunkina. Terveyspalvelujen pitää olla helposti kaikkien meidän saatavilla. Psykiatriseen hoitoon pääsyn pitäisi olla vähintään yhtä helppoa, kuin hammaslääkärin särkyajan nopea saaminen. Ei voi olla siten, että akuutin psykiatrisen avun tarpeeseen annetaan aika puolen vuoden päähän. Meitä kaikkia voi elämä heitellä ja koetella. Kunnankin pitää pitää huolta työikäisten työssäjaksamisesta.
Akaan sijainti on työtänikin ajatellen aivan loistava; täältä pääsee autolla nopeasti ihan joka suuntaan keikalle! Tätä alueellista sijaintiamme Akaan tulisikin hyödyntää entistä enemmän. Olen aivan varma, että rohkeilla päätöksillä ja toimilla sekä kulkuyhteyksiä entisestään parantamalla ja koulujen sisäilma ongelmista päästyämme Akaa on tulevaisuudessa muuuttovoittoinen kunta. Meillä on siihen kaikki edellytykset!
SDP: n jäsenenä olen ollut jo muutaman vuoden. Olen työni kautta ollut monesti puolueen erilaisissa tapahtumissa ja esim. Nuorten Kotkien leireillä ja tutustunut upeisiin ihmisiin ja siinä sivussa hieman puolueen toimintaankin. SDP:n arvot menevät omien arvojeni kanssa hyvin yhteen, joten kun Saija Roininen ehdotti ehdokkuutta, niin ei ollut kovin vaikeata tehdä päästöstä. Totta kai lähden mukaan ja teen kaikkeni, jotta Akaasta tulee entistä toimivampi paikka asua elää ja yrittää.
Anna/Mimi ja Kuku
0408322388
www.mimijakuku.fi