Vappuna hiljennyimme Toijalan Riihiniemeen muistamaan vakaumuksensa puolesta kaatuneita.
Puheen piti Vasemmiston Valtteri Mönkö.
”Heidän haudallensa istutan mä ruusun
ja sen kostutan mä kyynelilläni.
Sitä ruusua ei sortovalta kaada,
sen puolest’ annan vaikka henkeni.
Kerran vielä tullee toisenlainen aika.
Kerran sortovalta vahva lannistuu.
Kansa sorrettu rivinsä kun nostaa
lahtarit ne silloin kauhistuu.
Silloin köyhä kansa niiltä vallan ottaa.
Silloin uusi aika koittaa työläisten.
Silloin poistamme me sortovallan kahleet ja punaorvon valan vannomme.
Hyvät kuulijat.
Tahdon tänään puhua siitä työstä, jota meistä jokainen voi tehdä rauhan ja yhteisen, turvallisen ja toimivan yhteiskunnan eteen.
Tänä päivänä Suomessa joudutaan kokemaan rajuja, röyhkeitä ja yhteiskuntaa rikkovia toimia. Sopimiseen ja yhteiseen keskusteluun perustuvaa työelämää ollaan heikentämässä rankalla kädellä. Näiden toimien seurauksena näen, että työntekijöitä ja työnantajaosapuolia ollaan vetämässä kauemmaksi toisistaan – heikentämässä työelämän edellytyksiä vakaaseen toimintaympäristöön.
Vakaus sekä yhteiset ja tasavertaiset neuvottelumahdollisuudet työelämässä ovat merkittäviä tekijöitä niin onnellisuuden, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden kuin rauhankin edistämisessä.
Näen, että maamme oikeistohallituksen harjoittama politiikka on lyhytnäköistä ja vastoin myös rauhan säilymisen edellytyksiä. Mielenilmaisun rajoittaminen, työntekijöiden oikeuksien vähentäminen, ammattiliittojen aseman heikentäminen ja yhteiskunnallisen kuuntelu- ja -keskustelutaidon puute. Nämä ovat vaarallisia kehityssuuntia.
Sisällissodastamme kuluneet 107 vuotta eivät ole syy unohtaa niitä raakuuksia, joita epäoikeudenmukaisuus ja kansan kahtiajakautuminen ovat aiheuttaneet.
Sisällissotamme vaati 38000 henkeä, joista 75 % oli punaisia. Näistä punaisista vain 5000 menetti henkensä taistellessa, valkoisten teloittamana kuoli 7000 ja kenties karuimman kuoleman koki 11000 punaista vankileireillä. Heistä suuri osa vangittiin ja teloitettiin vasta sotatoimien päätyttyä, vaikka punaiset olivat jo antautuneet valkoisille.
Juuri itsenäisyyden saanut isänmaamme oli jakautunut monin tavoin: omistavaan ja ei omistavaan väestöön, työnantajiin ja työntekijöihin, sivistyneistöön ja rahvaaseen kansaan, sekä yläluokkaan ja alaluokkaan.
Suomalainen työväenliike oli voima, joka sai maa- ja teollisuustyöväen yhdistymään. Ne vaatimukset, joita työväenliike yli 100 vuotta sitten vaati, eivät vielä tänä päivänäkään ole itsestäänselvyyksiä. Ei edes Suomessa. Saavutettuja oikeuksia: tasa-arvoisempaa työelämää neuvottelumahdollisuuksia, liittoutumismahdollisuutta ja mielenilmausoikeutta on puolustettava ja niitä on edistettävä. Ja niitä on kehitettävä aina rauhanomaisin keinoin, keskustelemalla, neuvottelemalla ja osoittamalla mieltä väkivallattomasti.
Tärkein työ tapahtuu jopa huomaamattomasti omassa arjessa esimerkiksi työpaikalla. Yksittäiset yritykset ja niiden työntekijät tai yksittäiset kunnat ja kaupungit voivat antaa heikkoja signaaleja tai toimia suunnannäyttäjinä. Nämä pienet ilmiöt voivat kasvaa jopa kansallisiksi ja kansainvälisiksi trendeiksi.
”Tuli taas parannettua maailmaa”, on varmasti monen kuulema sanonta hyvän keskustelun päätteeksi. Väitän, että yksikään keskustelu, jonka päätteeksi on nuo sanat voinut sanoa, ei ole ollut merkityksetön. Työelämän hierarkiat ovat monessa mielessä madaltumassa. Tämä osaltaan helpottaa keskusteluyhdeyden parantumista, edesauttaa kehitystä ja oikeuksien toteutumista.
Tiedämme, että yrityksissä, kunnissa ja kaupungeissa on mahdollista toimia paremmin ja oikeudenmukaisemmin, mitä laki vaatii. Tätä tarkoitusta varten ovat juuri ammattiliitot. Ammattiliittojen ja työväenliikkeiden voimalla on rakennettu Suomeen edistyksellinen työlainsäädäntö, joka on hyvin oikeudenmukainen ja heikompaa osapuolta suojeleva. Edistys ja oikeudenmukaisuus eivät valitettavasti valu ylhäältä alas päin. Ne tulee rakentaa pala ja keskustelu kerrallaan yhteiskunnan jokaisella tasolla pitkäjänteisesti, sinnikkäästi ja aina rauhaa puolustaen.
Hyvää vappua kaikille!”