
Arvostetut sotiemme veteraanit, hyvät ystävät.
Tänään itsenäinen Suomi täyttää 104 vuotta. Olemme kokoontuneet tänne sankarihaudoille muistamaan ja kunnioittamaan niin tänne kuin muualle haudattuja sodassa kaatuneita.
Itsenäisyytemme eteen valtavat uhraukset tehneiden sotiemme veteraanien, lottien ja heidän koko sukupolvensa ansiosta elämme tänään vapaassa, tasa-arvoisessa ja turvallisessa hyvinvointivaltiossa, jota ihaillaan maailmanlaajuisesti.
Tätä perintöä, jonka sotien aikainen sukupolvi on meille jättänyt, emme saa koskaan unohtaa.
Itselleni, maamme historiaan hurahtaneelle, 6.12. on yksi arvokkaimpia päiviä vuodessa. Olenkin kotiini rakentanut perinne- ja museohuoneen, johon kerään sodanaikaista tavaraa ja kirjallisuutta. Tällä haluan muistuttaa omia lapsia ja toki muitakin siitä, miksi nykyisin saamme elää itsenäisessä Suomessa.
Olen saanut lahjoituksena muun muassa kahden sotaveteraanin keinutuolit. Toinen oli vaimoni papan Kalle Maijalan ja Toinen keinutuoli kuului lentäjä-ässä Urho Niemiselle, joka talvisodassa sai 6 ilmavoittoa ja jatkosodassa 5 ilmavoittoa, mikä teki hänestä yhden 96:sta suomalaisesta hävittäjä-ässästä.
Varsinkin näin itsenäisyyspäivän aikoihin, istahdan usein jompaankumpaan tuoliin ja muistelen heitä, jotka tätä maata puolustivat; mieleeni on erityisesti jäänyt isopappani Ilmari Rupposen sanat kun hän muisteli Muolaassa paikkaa parisataa metriä omasta talostaan: ”tuolt hyö tulivat ja täst mie lasetin”. Silloin ei voi välttyä kylmiltä väreiltä, jotka johtuvat syvästä kunnioituksesta ja kiitollisuudesta veteraaneja, lottia ja koko sodanaikaista ja sen jälkeistä kansakuntaa kohtaan, jotka yhtenäisempänä kuin koskaan kestivät kaiken sen koettelemuksen mitä maamme itsenäisyys vaati. Sellaista yhtenäisyyttä kansakunta nytkin, voimakkaiden vastakkainasettelujen aikana kaipaisi, jotta vaalisimme perintöämme ja arvokasta kotimaatamme hyvinvointivaltiona.
Lopuksi haluaisin siteerata paljon kunnioittamaani Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothia:
”Suomi on hyvä maa. Se on paras maa meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”
Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Kiitos.
Mika Rupponen