Linkistä voi katsoa ja kuunnella Hannu Järvisen (sdp) puheen. Puhe pidettiin seppeleen laskun yhteydessä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Kitulassa
Hyvät Toverit !
Toista vuotta on eletty kymmeniin vuosiin pahimman terveyskriisin keskellä.
Koronavirus on kuitenkin jo hellittämässä, kiitos Sanna Marinin hallituksen
määrätietoisen johtamisen, vaikka hallituksellakin on ollut kriisinsä. Suomi on
maailman kärkijoukkoa pandemiariskien minimoinnissa ja rokotusten etenemisessä.
Hyvää työtä!
Sata vuotta sitten kansa oli toipumassa kansalaissodan järkytyksistä, tosin edelleen
pahasti kahtiajakautuneena ja työväestö alas poljettuna. Tätä on hyvä miettiä, kun
nyt tänä vappuna olemme kokoontuneet tänne Kitulaan vakaumuksensa puolesta
kaatuneiden muistomerkille.
Suomessa on nyt vallalla vahva äärioikeistolainen virtaus, joka muistuttaa 20 ja -30
lukujen valko-Suomesta. Tuon ajanjakson lumoissa koetetaan kaikin tavoin
heikentää työväen ja vähävaraisten asemaa porvariston toimesta. Valitettavasti
media on tällä hetkellä vahvasti porvariston hallussa niin valtakunnallisella kuin
paikallistasolla. Työväen äänenkannattajat ovat harvassa. Porvaristo trollaa vahvasti
somekanavillaan, mutta se kääntyy vielä itseään vastaan. Moni ei jaksa enää lukea
vahvan asenteellista totuuksien vääristelyä.
Työnantajat pyrkivät ideologisin syin heikentämään järjestäytyneen työväestön
asemaa porvarimedian säestyksellä. Jankutetaan ”muka”- uudistusten
tarpeellisuudesta paikallista sopimista lisäämällä ja olemalla neuvottelematta
työehtosopimuksista liittotasolla. Tämä on sumutusta, paikallista sopimista on tehty
esimerkiksi Viialan jo lopetetuissa tehtaissa vuosikymmeniä. Esimerkiksi
urakkatariffit on neuvoteltu paikallisesti sopimalla. Tätä tehdään valmistavassa
teollisuudessa edelleen. Työehtosopimukset ovat olleet perälauta, jonka päälle
voidaan paikallisesti sopia asioista.
Nyt työnantajat haluaisivat sopia asiat yksilöllisesti naamat vastakkain
pärstäkertoimen mukaan. Jos tähän mennään, on lainsäädännön kautta työntekijän
asemaa vahvistettava. On säädettävä minimipalkkalaki myös Suomeen! Alipalkkaus
on vahvasti kriminalisoitava. Tätä tarvitaan erityisesti ulkomaalaistaustaisen
työvoiman hyväksikäytön kitkemiseksi. Räikeitä riistotapauksia on tullut esiin ja
työnantajakoijarit jatkavat peliään, siksi esimerkiksi ammattiliittojen kanneoikeus
vahvistaisi työntekijän oikeusturvaa. Tätä taustaa vasten syksyn
työmarkkinaneuvottelut tulevat olemaan erittäin vaikeat.
Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennys ei lisää työllisyyttä, jos työpaikkoja ei
kerta kaikkiaan ole. Työttömyysturva on itse asiassa ansaittua palkkaa, joka on
tienattu pikkuhiljaa pitkällä työuralla. Se on säästetty pahan päivän varalle, ikään
kuin väliaikainen eläke, ettei putoa täysin tyhjän päälle kuten esimerkiksi
Veitsiluodossa on nyt käymässä monen toverin kohdalla.
Kunnallisvaalit pidetään kesäkuun 13. päivä. Niissä ratkaistaan Akaan kaupungin
valtuuston paikkajako, mutta on muistettava samalla , että valtuustojen
määräysvalta on pienenemässä, kunhan Sote –uudistus astuu voimaan. Samalla
pienenee kunnallisveroprosentti. Valtuustojen kunnallispoliittista valtaa ollaan
pienentämässä muutenkin kuntien suuressa innossa yhtiöittää palvelujaan
osakeyhtiöihin. Näin pystytään hallinnoimaan veronmaksajien omaisuutta osittain
piilossa poliittiselta ohjaukselta. Tämä ei edistä kuntademokratiaa.
Sote-uudistus tulee olemaan haastava, jos ajatellaan siitä saatavan
kustannussäästöjä tehostamalla toimintaa ja samalla työehtoja heikentämällä. Tämä
ei voi olla näkymättä työviihtyvyydessä. Yksityistämällä kustannuksia tuskin saadaan
painettua alas, koska yksityisen osakeyhtiön on tuotettava voittoa omistajalleen.
Mikään muu ei ole sen tarkoitus. Voitto revitään tarvittaessa hoitohenkilöstön
”selkänahasta”. Ja sitten vasta kauhea parku alkaa porvarimediassa kun työvoima
karkaa muille markkinoille.
Tätä taustaa vasten esimerkiksi uusi vanhuspalvelulaki on paljastunut surkeaksi.
Kunnat ovat pyrkineet säästämään muun muassa vanhusten lääkekuluissa
siirtymällä tehostettuun palveluasumiseen yhä enemmän. Samalla vanhusten kaikki
säästöt ja tulot imetään pääasiassa yksityisten hoivakotien ylisuuriin vuokriin ja
hoitomaksuihin. Ja porvari nauraa matkalla pankkiin.
Toivotan kaikille terveyttä ja hauskaa Vappua !